.

.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Pentusuunnitelmia Nupulle

Nuppu (Nicolen Kaizen Viento) on sijoituskoirani Kukan toisista pennuista. Nuppu täyttää ensi kuussa kaksi vuotta. Seuraavia juoksuja odotellaan loppuvuodesta.

Nuppu on väriltään valkoinen-soopeli. Nuppu on hyväluonteinen, reipas, melko pienikokoinen narttu. Nuppu harrastaa omistajansa kanssa aktiivisesti agilityä, rallitokoa ja tokoa. Ensi kesänä pentujen jälkeen on tarkoitus lähteä kisaamaan. Nupussa asuu "pieni palveluskoira" oli treenien vetäjä omistajalle sanonut. Ja se on totta:)) Sellaista intensiivistä katsetta en ole aikoihin nähnyt, Nuppu herkeämättä odottaa mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.

Näyttelyissä Nuppu on käynyt muutaman kerran ja saanut erittäin hyviä arvosteluita. Nupulla on 0/0 polvet ja silmät puhtaat.


Nuppu






Nupun sulhona tulee olemaan Arska (Tailormade Treasure Star Of Havanna). Arska on isänä myös Mintun pentueelle. Sain mahdollisuuden käyttää urosta myös tähän toiseen pentueeseen ja olen siitä mielissäni. Arska on Saksasta Nancy Fassottilta Star of Havanna- kennelistä tuotu uros, jonka yhtenä omistajana olen.
Myös Arskalla on 0/0 polvet ja puhtaat silmät. Arska täyttää kaksi vuotta ensi keväänä. Näyttelyistä Arska on saanut eriomaisia arvosteluita. Arska on reipas, hyväluonteinen ja hyvärakenteinen uros.

Arska



Yhdistelmän sukutaulun näet alla olevasta linkistä