Suru-uutisia. Jamo on poissa.
Aloin viikolla ihmetellä Jamon liikehdintää eräänä iltana, kun annoin pennuille kiinteetä ruokaa. Olin aiempaan blogipostaukseen meinannut laittaa, että Jamo on varmasti vilkkaimmasta päästä pentueen pennuista, mutta en sitten viitsinyt, kun tässä kohtaa vielä ei niistä oikeasti osaa sitä sanoa. Pennut kehittyvät hieman eri tahtiin, toinen on toisena päivänä kovin vilkas ja eläväinen, toinen taas ottaa suuren harppauksen kehityksessä seuraavana päivänä. Suuria kehitysaskeleita otetaan seuraavien viikkojen aikana monessa asiassa.
No, kuitenkin Jamo liikehti kovin paljon. Se nosteli päätään kovasti, kaatuili kävellessään mielestäni enemmän kuin muut ja se selvästi pyöri liikkuessaan eteenpäin. Muuten Jamo oli kuin muut pennut, se söi ja leikki muiden kanssa, jos se oli paikoillaan. Jonkin aikaa tälläistä kellahtelua ja hössöttämistä voi katsoa, mutta kun muut menevät eteenpäin suoraan, alkaa hälytyskellot soimaan. Pennulla on jotain neurologista ongelmaa ja nuo liikkeet ovat pakkoliikkeitä.
Päätin ottaa liikehdintää videolle ja näytin sitä ensin kasvattajaystävälleni. Hän sanoi heti saman mitä itsekin tiesin, ei ole normaalia. Niinpä kävin perjantaina näyttämässä videota eläinlääkärille saadakseni vielä varmistuksen asialle. Hän sanoi, että oireilu viittaa neurologiseen ongelmaan, joka luultavammin ei ainakaan parane vaan pahenee entisestään. Niinpä tein raskaan päätöksen ja vein Jamon viimeiselle matkalle ja nyt hän on pienen pieni enkelipoika.
Nämä hetket ovat kasvattajan kauheimpia hetkiä. Tämä minun kauhein hetkeni. On sydäntäraastavaa hyvästellä pientä suloista pentua, vieläkin kirjoitan tätä kyynelten läpi.
Onneksi nämä kolme täällä pitävät iloa ja positiivisuutta yllä muiden perheen koirien kanssa.
Muoks. Niin ja viikolla tuli tieto Evirasta myös siitä pienestä rääpälepojasta. Hänellä oli kehittymättömät keuhkot eli keskosena syntynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti